Gav-yleisvaunu

Suomen itsenäistyttyä v. 1917, jäi Suomen alueelle 1339 erilaista venäläistä vaunua. Tarton rauhassa v.1920 sovittiin, että Suomen puolelle jäänyt venäläinen rautatiekalusto siirtyi suomalaisten omaisuudeksi. Venäläiset vaunut siirrettiin Valtionrautateiden haltuun v. 1921.
Umpitavaravaunut määrättiin vaunujen kantavuuden mukaan kahteen eri sarjaan: Gd- ja Gav-vaunuihin. Ulkoisesti vaunut olivat samannäköiset, pyöräkerrat erottivat ne toisistaan.
Vuoden 1926 vaunukorttitietojen mukaan Gav-vaunuja oli Valtionrautateillä 438 kpl. Suurin osa vaunuista oli jarruttomia. Vuoden 1958 tilastoista löytyy vielä Gav-sarja, mutta ei enää vuoden 1963 tilastoista.

Gav-vaunun rakennussarja on muovin ja pellin liitto. Vaunun kori – lattia, seinät, katto – ovat ruiskupuristemuovia.
Alusta on sen sijaan syövytettyä uushopeapeltiä. Pienemmät yksityiskohdat ovat sekä valkometalli- että hartsivaluja.
Siirtokuvat sisältävät kahden aikakauden vaunumerkinnät.
Sarja sisältää kaikki osat valmiiseen pienoismalliin, myös kokoamisohjeet.

Vaunuja on kaksi erilaista: perusvaunu ja jarrumiehen sillalla varustettu vaunu.

Gav perusvaunu, tuotenumero 285. Hinta 70€ (sis. alv 25,5%).

 

 

 

 

 

Gav  jarrumiehen sillalla, tuotenumero 286. Hinta 70€ (sis. alv 25,5%).