Ob-yleisvaunu

Ob-vaunujen rakentaminen aloitettiin vuonna 1962 — samana vuonna kuin Hkk-vaunujen rakentaminen alkoi.
Raskaiden taakkojen kuljetukseen tarkoitettu uuden sukupolven neliakselinen Oa-vaunu oli ilmaantunut radoille jo vuonna 1960.
Nyt tarvittiin kuitenkin kevyempien lastien kuljettamiseen soveltuva pitkä vaunu.
Ob on tarkoitettu ensisijaisesti kuitupuun, tukkien, pylväiden ja pitkien teräspalkkien kaltaisten tavaroiden kuljetukseen.

Vaunun päällysrakenne on samanlainen kuin Hkk-vaunussa. Tämä tarkoittaa sitä, että päädyt ovat idealtaan samanlaiset ja että sivulaidoissa on laukaistavat teleskooppipylväät.
1960-luku oli monessa mielessä teknisten kokeilujen aikaa. Samalla kuljetustarpeet muuttuivat nopeasti. Esimerkiksi kuitupuun mitta muut 1960-luvun lopulla kolmeen metriin. Tämän jälkeen Ob-vaunu oli liian lyhyt kuitupuun taloudellista kuljettamista varten.
Kuitupuun kuljettamista varten suunniteltiin Oc-vaunu jo vuonna 1970, vaikka viimeiset Ob-vaunut valmistuivat samana vuonna.

Vaunun rakennussarja on syövytettyä uushopeapeltiä. Kolmiulotteiset osat valkometalli-/hartsivaluja. Sarja sisältää K14-telit RP25-levypyörillä sekä pienikokoiset lähikytkinmekanismit NEM-tuppeloilla, monipuoliset vaunumerkinnät silkkipainettuina siirtokuvina, pienisilmukkaiset messinkikettingit kaikille pylväspareille…
Sarja sisältää kaikki osat valmiiseen pienoismalliin.
Kokoamisohjeet pdf-tiedostona.

Lue lisää Ob-vaunusta uutiskirjeestä 14.12.2025.

Ob-yleisvaunu. Tuotenumero 340, hinta 135€ (sis. alv 25,5%).