Hkk-yleisvaunut rakennettiin vuosina 1962-69, kaikkiaan 3089 kpl.
Hkk-vaunuilla oli tarkoitus korvata liian lyhyeksi jääneet Hk-vaunut, joista viimeiset valmistuivat vielä vuonna 1962 eli samana vuonna, kun alkoi Hkk-vaunujen valmistus.
Hkk edusti rakenteeltaan jo selvästi uudenaikaisempaa vaunutyyppiä, kuin Hk-vaunut.
Hkk-vaunussa ei ollut perinteisiä päätyjä lainkaan. Pääty muodostuu neljästä päätytuppeloihin asennettavasta H-palkista, joita yhdistää palkkien yläpäästä kolmesta laudasta koottu levy, jota voi liikutella pystysuunnassa. Alareunassa on peltilevy, joka kääntyy ylimenosillaksi, kun vaunuja kuormataan päädystä.
Hkk-vaunu on ensimmäinen tolppavanu, jossa ei ole sivulaitaa. Sivulaidoille ei ollut enää tarvetta, kun irtotavaran kuljettaminen avonaisilla yleisvaunuilla oli loppumassa.
Vaunussa on teleskooppipylväät ja pylväiden laukaisulaitteet samaan tapaan kuin Hk-vaunuissa.
Vaunujen väritys oli tavaravaunun vihreä aina vuoteen 1971 saakka, jonka jälkeen tavaravaunujen väriksi vakiintui ruskea. Lattialankutus oli suolakyllästeellä käsitelty ja maalaamaton.
Hkk-vaunut kokivat samankaltaisen kohtalon kuin Hk-vaunut. Melko pian huomattiin, että vaunu oli liian lyhyt mm. konttien kuljettamiseen. Jo vuonna 1970 Hkk-vaunuja ryhdyttiin muuttamaan kaksi metriä pidemmiksi Hkb-vaunuiksi. Vaunut katkaistiin keskeltä ja väliin asennettiin jatkopala.
Hkb-vaunuista muodostui ajan saatossa kaksiakselisen tavaravaunukannan ydin. Hkk:n rakenne oli niin onnistunut, että muutostyö oli kannattava.
Vaunun rakennussarja on syövytettyä uushopeapeltiä. Kolmiulotteiset osat valkometalli-/hartsivaluja. Sarja sisältää RP25-levypyörät sekä pienikokoiset lähikytkinmekanismit NEM-tuppeloilla, monipuoliset vaunumerkinnät silkkipainettuina siirtokuvina, pienisilmukkaiset messinkikettingit kaikille pylväspareille…
Sarja sisältää kaikki osat valmiiseen pienoismalliin.
Kokoamisohjeet pdf-tiedostona.
Lue lisää Hkk-vaunusta uutiskirjeestä 14.12.2025.
Hkk-yleisvaunu. Tuotenumero 339, hinta 99€ (sis. alv 25,5%).






